perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Usean ajoneuvon liikenneonnettomuus Kempeleessä – yhdistelmän perävaunu kaatui tielle

Kempeleessä Pohjantiellä tapahtui myöhään torstai-iltana 19.2. liikenneonnettomuus, jonka seurauksena kaatui raskas ajoneuvoyhdistelmä. Pohjantie on ollut poikki pohjoisen suuntaan menevien kaistojen osalta ja pohjoiseen menevä liikenne ohjattiin kiertotietä.

Onnettomuus tapahtui Pohjantiellä pohjoisen suuntaan ajettaessa hieman Tupoksen ABC:n jälkeen.

Henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan raskasta ajoneuvoyhdistelmää. Kuljettaja hiljensi  ohituskaistalle päästyään vauhtia kaistalla olleen lumen vuoksi, jolloin takana tullut toinen henkilöauto törmäsi edellään olleen henkilöauton perään. Törmäyksen kohteeksi joutuneen auton kuljettaja menetti autonsa hallinnan, ja törmäsi viereisellä kaistalla olleeseen ajoneuvoyhdistelmään. Yhdistelmän perävaunu lähti luisumaan kaatuen osittain ajokaistoille.

Tie onnettomuuspaikalla on ollut poikki pohjoisen suuntaan, ja liikenne ohjattiin kiertotietä tien 847 ( Ouluntie ja Kuokkamaantie) kautta.

Poliisin saamien tietojen mukaan onnettomuudessa säästyttiin vakavilta henkilövahingoilta.

Tapahtunutta tutkitaan tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT