perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Vuoden ensimmäinen ampumisen uhri Ruotsissa – miestä ammuttiin Göteborgissa

Ruotsi. Maanantai-iltapäivällä 3.1. 2022 poliisi sai hälytyksen epäillystä ampumisesta Göteborgin Hisingenissa sijaitsevasta kampaamosta. Paikalla olleiden silminnäkijöiden mukaan tiloista nähtiin poistuvan yksi mies, kertovat SVT Nyheter ja Aftonbladet.

Poliisin saapuessa paikalle kampaamosta löytyi ampumahaavoittunut noin 30-vuotias mies. Ambulanssi kutsuttiin paikalle ja se vei loukkaantuneen Sahlgrenskan yliopistolliseen sairaalaan, kertoo SVT.

Klo 16.20 Sahlgrenskan lehdistöpalvelu vahvisti SVT:lle, että miehen loukkaantumistilanne on vakava, mutta vakaa.

Muilta osin poliisi on ollut niukkasanainen paikan päällä käynnissä olevasta operaatiosta.

– Jotta poliisin toiminta ja mahdollisen tekijän kiinniotto ei häiriintyisi, emme kommentoi tapausta tässä vaiheessa enempää, poliisin tiedottaja Stefan Gustafsson sanoi lehdille.

– Useat todistajanlausunnot viittaavat siihen, että nuorempi henkilö, jolla oli covid-naamio tai suusuoja, poistui paikalta, kertoo puolestaan Aftonbladet

Maanantaina hieman ennen kello 16:ta poliisi tiedotti, että kaksi henkilöä on tuotu kuulusteltaviksi.

Murhan yrityksestä on aloitettu esitutkinta.

Kuva: Aftonbladet.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT