Poliisin etälamautinta tarvittiin Ile Vainion videon vauhdikkaissa kuvauksissa

Ilta-Sanomien mukaan kolme ihmistä vietiin putkaan taiteilija Ile Vainion uuden musiikkivideon ”Juha Watt Vainion poika” ensimmäisen kuvauspäivän päätteeksi. Kuvauksia tehtiin erittäin värikkäissä tunnelmissa maanantaina kotkalaisessa merimiesravintola Kairossa. Ile Vainio esiintyy videolla bändin...

Pitkäkyntisiä Tampereella – tasaiseen tahtiin

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän mennä Pietilänkadulla sijaitsevaan kauppaliikkeeseen, jossa vartija oli ottanut kiinni näpistyksestä epäillyn henkilön. Partio totesi anastusilmoituksesta, että 1980-luvulla syntynyt mies oli kätkenyt liikkeessä broilerin ja alkoholia...

Lisätietoa Hyvinkään sairaalan pihalla tapahtuneeseen kahakkaan

Uudenmaan poliisi on selvittänyt Hyvinkään sairaalan pihalla keskiviikkona 14.3.2018 noin klo 19.26 tapahtuneen välikohtauksen tapahtumien kulun. Poliisi otti samana iltana Keravalta kiinni neljä henkilöä, jotka on päästetty vapaaksi. Paikalla oli...

Helsingissä ammuskellut mies antautui itse poliisille – kiistää tappamistarkoituksen

Helsinki. Poliisi tutkii Helsingissä Koskelantien ja Hämeentien risteyksessä lauantaina 4. tammikuuta tapahtunutta ampumavälikohtausta murhan yrityksenä sekä ampuma-aserikoksena ja vaaran aiheuttamisena. Vuonna 1987 syntynyt epäilty ilmoittautui itse poliisille maanantaina 6.1.2020. Poliisi on...

Mustavuoren ulkoilualueelta löytynyt keski-ikäisen naisen ruumis – poliisi kaipaa vihjeitä

Helsingin Vuosaaresta Mustavuoren ulkoilualueelta on löytynyt tuntematon vainaja. Tutkimusten mukaan kyseessä on keski-ikäinen nainen. – Poliisi on tehnyt alueella tutkimuksia maalis-huhtikuun aikana. Tutkimusten mukaan vainaja on ollut maastossa ainakin viime...

Aidon aseen näköistä kuulapistoolia vilauteltiin auton ikkunasta Kuopiossa

Kuopio. Hätäkeskuksesta tuli 7.2 klo 23.37 ilmoitus poliisille, jonka mukaan henkilöautosta oli näytetty käsiasetta useita kertoja ohikulkijoille Haapaniementiellä Kuopiossa. Partio tavoitti auton Tehdaskadulla ja suoritti autoon paikanetsinnän. Auton penkillä...

Oulun uimahallipaskojasta tehtiin tänään rikosilmoitus

Oulussa Raksilan uimahallia piinaavasta ulostajasta on tehty rikosilmoitus poliisille maanantaina. Raksilan uimahallin altaasta on löytynyt ulostetta neljä kertaa noin kuukauden aikana. Kaupungin liikuntapalveluilla on nyt alustava epäily siitä, kuka tekijä voi...

Jalankulkija menehtyi suojatieonnettomuudessa Vaasassa

Vaasa. Kappelinmäentiellä, Radiotien risteyksen kohdalla, Vaasan Ristinummella, sattui tänään 5.1. keskiviikkona klo 8.40 vakava liikenneonnettomuus jossa suojatietä ylittävä vanhempi mies menehtyi kun noin 20 vuotias naiskuljettaja törmäsi häneen henkilöautollaan,...

Mieheltä ryöstettiin lompakko ja puhelin Joensuun keskustassa

Joensuu. Torstaina klo 18.04 Joensuussa Siltakatu 1 kohdalla joen rannassa oli ryöstetty Suomessa asuva ulkomaalainen mies. Mieheltä oli anastettu lompakko ja matkapuhelin. Poliisi pyytää em. tapahtumasta silminnäkijähavaintoja p. 029 541...

Asuntoon murtauduttiin ja siellä oleskeltiin lauantaiyönä Savonlinnassa

Savonlinnassa Nätkin kaupunginosassa tunkeuduttiin rivitaloasuntoon (os. Peltorinne) lauantai 22.2. illan ja sunnuntai 23.2. aamupäivän välisenä aikana. Asunnon ulko- ja takaovea oli vaurioitettu ja oleskeltu asunnossa luvatta. Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, jotka...

Uusimmat

Luetuimmat