Tapanäpistelijät ahkeroivat Lahdessa ja Hollolassa – nainen johdossa 30 kiinnijäämisellä vuodessa
Lahti. Perjantaina 14.4. kello 11.00 aikaan, jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 34-vuotias mies. Mies oli ottanut kaupan hyllystä 13 euroa maksavat hansikkaat, repinyt niistä hälyttimet sekä laput...
Myymälävarkaiden taltuttamiseen tarvittiin kaasusumutinta Lahdessa
Lahti. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkoiltana 12.4. Lahden Kivimaalle. Ilmoituksen mukaan vartijoilla oli kiinni kaksi myymälävarasta, joista toinen käyttäytyy aggressiivisesti, kertoo Hämeen Poliisilaitos.
Partio tapasi ilmoitetussa paikassa maassa makaavan raudoitetun...
Mies epäonnistui vuoden sisällä 61. kerran näpistyksessä Lahdessa – kuntokaan ei ollut kehuttava
Hämeenlinna. Tiistaina 4.4. kello 20.00 aikaan, jäi Hämeenlinnan keskustassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 25-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä USB-kaapelin ja Prepaid liittymän, laittanut tuotteet housujensa sisään sekä ohittanut...
Näpistelijät Hämeen poliisin harmina – 0,62 euron näpistyksestä kaupalle 350 euron vahinko
Lahti. Torstaina 30.3. kello 15.00 aikaan, jäi näpistyksestä kiinni Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä 30-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä erilaisia vaatteita ja mennyt niiden kanssa sovituskoppiin, jossa hän oli...
Maahantulokiellossa ollut näpistelijä sai pidätyksen jälkeen lähtöpassit kotimaahansa
Vantaa. Poliisin partio sai viime viikon perjantaina, iltapäivällä tehtävän Vantaan Koivukylässä sijaitsevaan kauppaliikkeeseen, missä henkilön epäiltiin syyllistyneen myymälävarkauteen.
- Paikan päällä selvisi, että epäilty myymälävaras oli maahantulokieltoon määrätty henkilö. Hänet...
Lahtelainen mies jäänyt vuoden sisään kiinni 67 kertaa erilaisista näpistys- ja varkausrikoksista
Lahti. Mieshenkilön epäillään syyllistyneen varkauteen ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen Lahdessa kauppakeskus Triossa 16.2.2023 päivällä. Mies oli mennyt kauppakeskuksessa sijaitsevaan Tokmannin liikkeeseen, piilottanut bokseripaketin housun lahkeeseen ja poistunut liikkeestä...
Tapanäpistelijä jäänyt kiinni vuoden aikana 34 kertaa – ei selvinnyt enää näpistyssakolla
Lahti. Keskiviikkona 4.1. kello 14.30 aikaan jäi Lahdessa Kiveriönkadulla sijaitsevassa kaupassa kiinni näpistyksestä noin 35-vuotias mies. Mies oli anastanut kaupasta karkkipussin ja suklaalevyn, jonka jälkeen yritti poistua kaupasta maksamatta...
Mies yritti varastaa 300 euron edestä kalanmaksaöljyä Hämeenlinnassa
Hämeenlinna. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän Hämeenlinnan Tiiriöön keskiviikkona iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan vartijat olivat ottaneet kiinni myymälävarkaan, kertoo poliisi.
Vartijoiden havaintojen mukaan mies oli ottanut tuotteita hyllystä ja laittanut niitä takkinsa...
Väkivaltaisia näpistelijöitä Hämeen poliisin asiakkaina Lahdessa
Lahti. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän maanantaina iltapäivällä Lahden Launeelle. Ilmoituksen mukaan mies oli näpistänyt alkoholia Alkosta ja hän oli juossut karkuun, kertoo Hämeen poliisi.
Poliisipartiolle selvisi, että kolmekymppinen mies oli...
Tapanäpistelijä jäi jälleen kiinni Lahdessa – Riihimäellä yritettiin viedä 400 euron tavarat kassan ohi
Lahti. Maanantaina 14.11. kello 15.45 aikaan jäi Lahdessa Launeella sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä noin 35-vuotias ammattinäpistelijä. Mies oli ottanut hyllystä noin 60 euron arvoisen työkalun ja yrittänyt poistua liikkeestä...