Kymmenen vuotta vankeutta Nurmijärvellä joulukuussa tapahtuneesta puukotuksesta
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 13.4. 21-vuotiaan Robi Hannu Waltteri Bergmanin kymmenen vuoden vankeuteen taposta, törkeästä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta Nurmijärven Klaukkalassa.
Bergmanin mukana tilanteeseen osallistunut mies tuomittiin törkeästä ryöstöstä...
Poliiseja kohti ampuneelle miehelle tuomittiin kymmenen vuotta vankeutta
Hämeenlinna. Poliiseja kohti ampunut vuonna 1983 syntynyt mies tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Tuomio tuli kahdesta murhan yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä ampuma-aserikoksesta.
Lisäksi mies määrättiin maksamaan vahingonkorvauksia loukkaantuneelle...
Hovioikeus vangitsi kolmesta murhan yrityksestä epäillyn
Vaasa. Poliisi on esittänyt 17.3.2022 henkilöä vangittavaksi epäiltynä kolmesta murhan yrityksestä. Epäilyn mukaan rikoksesta epäilty yritti varhain aamulla sytyttää omakotitalon palamaan, ja tappaa talossa tekohetkellä olleet asianomistajat.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus katsoi...
Syyttäjä hakee korkeimmalta oikeudelta valituslupaa Jari Aarniota koskevassa asiassa
Syyttäjälaitos. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on päättänyt Jari Aarniota koskevan valituslupahakemuksen jättämisestä korkeimpaan oikeuteen.
Helsingin hovioikeus hylkäsi Aarniota vastaan nostetun syytteen epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena tehdystä murhasta (Helsingin hovioikeuden tuomio 4.2.2022, dnro R...
Cannonball-oikeudenkäynnissä jaettiin pitkiä vankeustuomioita
Lahti. Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa oli huumerikoksista syytettyinä kaikkiaan 22 henkilöä. Poliisi pääsi syytettyjen jäljille osittain FBI:n valesovelluksen avulla, mikä oli olennainen osa todistusaineistoa. Tuomiot annettiin perjantaina 18.3. 2022.
Rikosten taustalla olleet...
Alaikäisille pitkät vankeustuomiot lenkkeilijän murhan yrityksestä Tampereella
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi rikoksen tekoaikana 16- ja 17-vuotiaat pojat nuorina henkilöinä 29. syyskuuta 2020 tehdystä murhan yrityksestä Kaupin urheilupuistossa.
Vanhempi pojista tuomittiin 7 vuoden vankeuteen. Puukottamisen lisäksi hän syyllistyi laittomaan...
Marco de Witiä syytetään tänään poliisien, tuomarin ja syyttäjän kunnianloukkauksista
Tampere. Maahanmuuttovastaisesta toiminnastaan ja lausunnoistaan tunnetulle Marco de Witille luetaan tänään 16.3.2021 Pirkanmaan käräjäoikeudessa syytteet useista törkeistä ja perusmuotoisista kunnianloukkauksista, kertoo MTV uutiset.
Kyse on erittäin laajasta nettisolvauskokonaisuudesta, jossa de Wit...
Ehdollista vankeutta, pitkiä ajokieltoja ja rattilukkoja rattijuopumuksista Itä-Suomessa
Itä-Suomi. Käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa törkeään rattijuopumukseen syyllistyneen henkilön 45 päivän ehdolliseen vankeuteen. Kuljettajalla oli ollut alkoholia 0,68 mg litrassa uloshengitysilmaa. Henkilöllä ei ollut aikaisempaa ajokieltorikoshistoriaa. Poliisilaitos määräsi hänet seitsemän...
Yllätyskäänne Milla Arosen jutussa – poikaystävä vapautui murhasyytteestä ja vankilasta
Tuomiot: Kadoksissa olevan Milla Arosen, 21, entinen poikaystävä Jyri Kristian Nieminen, 25, vapautui käräjäoikeudessa murhasyytteestä, mutta tuomittiin muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 2 vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen.
Käräjäoikeuden...
Tuomio – rahapelejä pelaamassa ollut mies joutui väijytyksen uhriksi Itäkeskuksessa
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 20-vuotiaan Ismail Bashir Mohamedin 4 vuodeksi ja 7 kuukaudeksi vankeuteen muun muassa tapon- ja törkeän ryöstön yrityksestä.
Oikeus katsoi, että Bashir Mohamed oli syyllistynyt tapon yritykseen,...