sunnuntai, 7 joulukuun, 2025

Autoilla hurjastelleita jäi viikonloppuna kiinni Hämeessä

Hämeen poliisilla oli 588 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtävämäärä on melko maltillinen pikkujouluviikonloppuna. Poliisipartioita työllistivät liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla. Poliisi kirjasi joka viikonloppuiseen tapaan useita pahoinpitelyilmoituksia ja antoi näpistyssakkoja useille henkilöille, osasta näpistyksistä kirjattiin myös rikosilmoituksia, kertoo Hämeen poliisilaitos.

Päihtyneitä kuljettajia tavattiin kymmenkunta. Puolet kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisina ja puolet antoivat positiivisen huumepikatestin. Monilla kiinnijääneistä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Lahdessa miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Hänen epäillään autonsa kuljettamisesta 107 km/h:ssa nopeusrajoituksen ollessa 50 km/h:ssa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0.29 milligrammaa alkoholia litrassa hengitysilmaa. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hollolassa miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Eteläisellä kehätiellä. Miehen kuljettamalle autolle mitattiin Nostavan sillan kohdalla 160 km/h:ssa nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h:ssa. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeenlinnassa mies kuljetti autoaan 117 km/h:ssa nopeusrajoituksen oltua 50 km/h:ssa Pikku-Parolantiellä. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT