tiistai, 1 lokakuun, 2024

Poliisi huijasi katujengiä näyttelemällä juopunutta – katso video operaatiosta

Lontoon poliisit suorittivat kaksi operaatiota, joissa pyrittiin vähentämään Lontoon pahimmilla alueilla vaivannutta luksuskellojen ryöstöaaltoa.

Valepukeiset poliisit esiintyivät pubeissa ja yökerhoissa luksuskellot kädessään aikoina, jolloin tilastojen mukaan alueilla oli tapahtunut kelloryöstöjä.
Lontoon poliisi suoritti kaksi eri operaatiota, jotka kestivät kumpikin kaksi kuukautta. Ensimmäisen operaation seurauksena ryöstelyt vähenivät Lontoon Sohossa välittömästi 28% ja toisen operaation seurauksena 15,8%. Seuraavana kesänä ryöstöjen määrä oli enää puolet verrattuna edeltävän vuoden kesään.

 

Alla olevalla videolla poliisivirkailija esittää juopunutta, joka houkuttelee kimppuunsa ryöstöjengin.

Kerro alle mielipiteesi voisiko sama toimia Suomessa?

Lähde: Metropolitan Police

45 KOMMENTTIA

  1. Hiukan kävi hymyilyttämään tuo video jossa yhteiskunnan kermaa vietiin taas, kuin litran mittaa. Hienon källin oli poliisi järjestänyt huippuosaajille.

    91
    • Kyllä, ja sitä parhainta rasismia mitä silmin ja mielin voi havaita. Lisää tällaista hyvää rasismia, niin minäkin alan ymmärtämään sitä.

      89
    • Ymmärrätkö mummeli edes sanan ”rasismi”vai oletko kuullut lapsenlapsilta?Katsos,kaikki sivistys sanat eivät ole todellisia.

      3
  2. Näitä toimia suomeenki ja lupa käyttää kovempia otteita pidätystilanteissa viranomaisille, ja myös vapaa tilanne arvio vastustajista voimankäytön tarpeellisuudesta.

    36
  3. Vasemmisto-oikeusoppineet alkaisivat heti kirjoitella miten loukkaa rikollisten oikeuksia; jos joku näyttää juopuneelta on ryöstäjän voitava luottaa että todella on juopunut.

    39
  4. Tottakai sama toimisi suomessakin. Minäkin 30 vuotta sitten näyttelin humalaista tietyissä tilanteissa, ja erittäin hyvin näyttelinkin, vaikken humalassa ollut.

    3
  5. Tuo kikka laittaa huligaanit varaukselliseksi,voi hillitä ryöstön yrityksiä. Mutta paras toimi on passittaa maasta pois

    17
  6. Ei onnistu Suomessa, poliisin ”liiallinen voimankäyttö” ja kansanryhmän ”harhauttaminen” sekä ”rasismi” johtaa vuosien oikeusprosessiin. Tuloksena sakkoja ja ehdonalaista sekä virasta erottaminen kaikille poliiseille. Suomi on ”oikeusvaltio”…

    9
  7. Kyllä,toimintaan heti kiitos,saisi noita katuja putsattua noista,samalla voisi antaa pääsylipun takaisin mistä on tullut👍

    4
  8. Ei noiden rikollisuutta mikään muu hillitse kuin kiinnijäämisen todennäköisyys ja ankarat sanktiot. Poliisille kylläkin tuollainen on riskialtista, koska Suomi jostain syystä on haalinut erityisesti taitavia puukonkäyttäjiä maahamme, ja tuollaisessa tilanteessa hyvin helposti joku moniosaajista tuikkaa vielä lopuksi puukolla kylkeen ryöstettyä ennenkuin jättävät hänet lyyhistymään kadulle.

    Sitä olen ihmetellyt, miksi maassamme nykyään sallitaan yleinen aseistautuneena liikkuminen. Noilta jengiläisiltähän poikkeuksetta löytyy teräaseita, mutta eipä siitä ole enää mitään rangaistuksia seuranut. Poliisille tulisi antaa lupa tehdä kaduilla pistokokeina jengeissä liikkuville ruumiintarkastuksia ja riisua aseista sekä kunnon sanktiot jokaiselle asetta (esim. puukko) mukanaan kantavalle jengiläiselle!!!

    2
  9. Tässä ei ainakaan jää epäselvyyttä syyllisistä, vaikka ” no comment ” taitaa toistua kuulemisissa.

    1

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT