torstai, 10 lokakuun, 2024

Laittoman maahantulon ilmiö Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella

Rajavartiosto. Kaakkois-Suomen rajavartioston vastuualueelle on muodostunut marraskuun aikana nopeasti laittoman maahantulon ilmiö, tiedottaa Rajavartiosto.

Kaakkois-Suomen rajavartiostoon on saapunut marraskuun aikana puutteellisin matkustusasiakirjoin (17.11. mennessä) 415 henkilöä, jotka ovat hakeneet kansainvälistä suojelua.

Rajavartiolaitoksen ja muiden viranomaisten tekemien havaintojen ja saamien tietojen perusteella on olemassa selviä viitteitä siitä, että vieraan valtion viranomaiset tai muut toimijat ovat edesauttaneet rajan laittomasti ylittäneiden henkilöiden Suomeen saapumista.

Valtioneuvosto päätti 16.11.2023 päätöksellään sulkea rajanylityspaikkoja Kaakkois-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa sekä keskittää kansainvälisen suojelun hakeminen itärajalla. Päätös on voimassa 18.2.2024 asti ja perustuu rajavartiolain 16 pykälään. Päätöksen nojalla Kaakkois-Suomen rajavartiosto on viime yönä 18.11.2023 klo 00.00 toteuttanut seuraavat toimenpiteet:

Suomen ja Venäjän federaation välisellä maarajalla on suljettu Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran rajanylityspaikat.

Kansainvälisen suojelun hakeminen Suomen ja Venäjän federaation välisellä maarajalla on keskitetty Vartiuksen ja Sallan rajanylityspaikoille, jonka takia kansainvälistä suojelua ei voi hakea suljetuilla Vaalimaan, Nuijamaan, Imatran rajanylityspaikoilla.

Kaakkois-Suomen rajavartioston suljettujen rajanylityspaikkojen alueet ovat aidattu ja liikenne on loppunut. Rajan ylittäville teille on asetettu ajoneuvojen liikenteen pysäyttävät ajoesteet. Rajavartioston henkilökunta valvoo, ettei rajanylityksiä pääse tapahtumaan. Turvapaikanhakijoita opastetaan viestinnällä ja ohjataan siirtymään rajanylityspaikalle, jossa kansainvälisen suojelun hakeminen on edelleen mahdollista. Tarvittaessa laiton maahantulo estetään kehotuksin, kielloin, estelaittein ja tarvittavin toimin rajalla.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on tehnyt tiivistä yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa laittoman maahantulon selvittämisen ja rajanylityspaikkojen sulkemisen osalta.

Rajavartiostolla on hyvä kyky rajatilanteen ja laittoman maahantulon ilmiön hallintaan, tiedotteessa todetaan.

10 KOMMENTTIA

  1. On se erikoista, että Virossa yksikään rajalle tullut ei ”hakenut” turvapaikkaa, mutta Suomessa jokainen hakee viimeistään sen jälkeen kun on tulkin kanssa keskusteltu.

    Taitaa virolaisilla rajavartioilla olla jonkin verran valikoiva kuulo. Mutta eipä Venäjä ole koepallon jälkeen sinne lisää pakolaisia lähettänytkään. Tänne hölmölään kylläkin on.

    11
    • IS: ”neljä naista on _suostunut_ hakemaan Suomesta turvapaikkaa … Neuvottelut jatkuvat edelleen noin viiden henkilön, arviolta miehen kanssa”

      🤦

      1
      • Vanha leffa,keksikää jotain muuta,esim. Niin moni kuin rajan yli tunkee-niin monta hallitusherraa heitetään venäjälle-eiköhän lainsäädäntö muutu?

        2
    • Virossa Narvan rajapuomi on Narvajoen sillalla juuri rajalla ja virolaiset eivät päästä ilman viisumeja olevia kulkijoita maaperälleen. Kulkijat eivät silloin pääse edes pyytämään turvapaikkaa. Ei muuta käskyttävät takaisin tulosuuntaan. Suomessa tulijat päästettiin valtakunnan rajan yli raja-asemalle jne.

      2
    • Nyt on aika markkinoida tätä paskamaata paikkana,missä maksetaan veroja sekä ylisuuria sähkölasku ja,ministerit ovat kuralla ja jonglööri pressa tulossa,joten tänne ei kannata paeta,paskempaa maata saa hakea.

      3
  2. kun on demlan ja puniikkihallituksen/eu.n persiinnuolija hallitus/viranomaiset, menee näin……kyllä suomenkansan itsenäisyys on menetetty..haudassaan kieriskelevät sotilaat jotka isänmaatamme on hengellään puolustanut, sionistien globalismi, kommunismi jyllää…

    4
    • Häpeän esi-isiemme puolesta,SUOMESSA HALLITUS on yhtä korruptoitunut kuin kiinamafia paikallallaan,en voi tuntea häpää,vai pahoittelut esi isiemme puolesta mieleen jää.Pappani taisteli,sai palkaksi kranaatin sirpaleet ja niitten kanssa eli koko ikänsä-I am sorry Papa❤️

      3
  3. Päinvastoin kuin”hallituksen kertomat viestit,onkin tilanne rajalla siis erilainen,kysymys:MITÄ MEILTÄ SALATAAN JA KUKA ON SIITÄ VASTUUSSA-LAILLISUUS ON KADOKSISSA,HÄVETKÄÄ HALLITUS!

    2

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT