keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Autovaras jäi kiinni verekseltään Vantaalla – poliisikoira opasti tekijän jäljille

Vantaa. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, jossa sunnuntaina 9.11. aamuyöllä vantaalaisesta autoliikkeestä otetiin luvatta käyttöön arvokas henkilöauto.

– Tapahtumat saivat alkunsa, kun Hämeen poliisin partio havaitsi valkoisen katumaasturin kaahaavan pitkin kevyenliikenteenväylää Paroisten kaupunginosassa Hämeenlinnassa. Partio lähti tavoittelemaan autoa mutta sillä hetkellä se jäi kadoksiin, kertoo rikoskomisario SuviKukkonen.

Vain hetkeä myöhemmin kyseinen auto löytyi tyhjänä Karhuntien kohdalla sijaitsevalta pysäköintipaikalta. Tässä vaiheessa apuun otettiin poliisikoira, jonka avustuksella lähdettiin seuraamaan jälkeä epäillyn kuljettajan tavoittamiseksi. Paikalle ilmaantui mies, joka otettiin kiinni asian selvittämisen ajaksi. Miehen selitykset eivät uponneet poliisin partiolle ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen.

-Esitutkinnassa on kameratallenteiden avulla selvinnyt epäillyksi poliisin kiinniottama mies, Kukkonen tarkentaa.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT