Espoo. Länsi-Uudenmaan poliisi on aloittanut esitutkinnan Espoon keskuksessa torstaina 2.10. tapahtuneesta epäillystä taposta. Teosta epäillään hieman yli 30-vuotiasta miestä, kertoo poliisi.
Ilmoitus väkivallanteosta tuli hätäkeskukseen noin kello 18.25. Tapahtumapaikka on Espoon keskuksen lähistöllä sijaitseva metsikkö. Tapahtumapaikalla oli tekohetkellä muutaman henkilön seurue. Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan väkivalta kohdistui vain uhriin.
Tehtävälle liittyi useiden poliisipartioiden lisäksi ensihoidon yksiköitä sekä lääkintähelikopteri. Uhri, joka on hieman yli 20-vuotias mies, menehtyi kuitenkin tapahtumapaikalle elvytyksestä huolimatta. Poliisi otti teosta epäillyn miehen kiinni pian epäillyn tapon jälkeen.
− Jatkamme tapahtumien kulun selvittämistä loppuviikon aikana. Tekninen tutkinta on parhaillaan käynnissä, ja kuulustelut aloitetaan tänään tai viimeistään viikonlopun aikana. Tätä ennen emme ota kantaa esimerkiksi tekotapaan tai teon motiiviin, sanoo rikoskomisario Tero Tonteri.