Oulu. Mies sytytti Oulun Hiirosessa Repolaisentiellä asuntonsa palamaan 23.4.2025 ja aiheutti mittavat omaisuusvahingot.
Hiirosen luhtitalopalon esitutkinta on valmistunut ja siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan. Törkeästä tuhotyöstä epäilty mies on kertonut esitutkinnassa sytyttäneensä oman asuntonsa palamaan. Palo levisi laajalle ja aiheutti talossa mittavat omaisuusvahingot. Esitutkinnassa ei ole tullut esiin viitteitä siitä, että miehellä olisi ollut tarkoitus vahingoittaa talon asukkaita, kertoo poliisi.
Teosta epäilty 1980-luvulla syntynyt mies on ollut esitutkinnan aikana vangittuna ja matkustuskiellossa. Tällä hetkellä epäiltyyn kohdistuvia pakkokeinoja ei ole käytössä.