Hämeen poliisilla oli 333 tehtävää vuorokauden aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtävämäärä on normaali kesäisenä viikonloppuna, juhannukseksi jopa melko rauhallinen vuorokausi, kertoo Hämeen poliisilaitos.
Poliisipartioita työllistivät liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat niin järvellä ja teillä sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla. Poliisi kirjasi joka viikonloppuiseen tapaan useita pahoinpitelyilmoituksia ja antoi näpistyssakkoja useille henkilöille, osasta näpistyksistä kirjattiin myös rikosilmoituksia. Vahingontekojakin kirjattiin useampia.
Päihtyneitä kuljettajia tavattiin melko vähän; vain puolen kymmentä. Kuljettajat jäivät kiinni Asikkalassa, Hollolassa, Lahdessa ja Riihimäellä. Puolet kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisina ja puolet antoivat positiivisen huumeen pikatestin. Muutamalla kiinnijääneistä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asikkalassa jäi kiinni juopunut moottorivenekuski puhallettuaan 0,62 mg/l. Poliisi jatkaa vesiliikennevalvontaa sunnuntaina. Luonnollisesti poliisipartiot valvovat juhannuksen paluuliikennettä alueen valtateillä.
Hämeenlinnassa miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoaan 117km/h:ssa nopeusrajoituksen ollessa 60km/h:ssa Pälkäneentiellä. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lahdessa musta henkilöauto törmäsi taksin oikeaan kylkeen Launeenkadulla. Törmännyt ajoneuvo poistui paikalta. Taksin asiakkaana ollut henkilö loukkaantui lievästi törmäyksessä. Musta ajoneuvo löytyi pari tuntia myöhemmin Ahtialasta ojaan ajettuna. Poliisi selvittää ajoneuvon kuljettajaa.
Asikkalassa henkilöauto otettiin luvatta käyttöön. Sisä-Suomen poliisin partio tavoitti ajoneuvon myöhemmin yöllä Jämsässä. Ajoneuvoa kuljettanut nainen oli tavattaessa päihtynyt. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua.
Poliisipartiot takavarikoivat kahden eri tehtävän selvittelyiden yhteydessä käsiaseita. Molemmat käsiaseet takavarikoitiin ajoneuvoista. Toisen tehtävän yhteydessä takavarikoitiin myös käsiaseen patruunoita, nyrkkirauta ja vähäinen määrä huumausaineita. Molemmissa tapauksissa asiaa tutkitaan ampuma-aserikoksina.