perjantai, 24 lokakuun, 2025

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on irtisanonut rikoksesta tuomitun poliisin

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on irtisanonut poliisilaitoksessa pitkään työskennelleen poliisimiehen sekä pidättänyt hänet virantoimituksesta irtisanomisajaksi.

​Irtisanomispäätös perustuu Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden 16.9.2025 antamaan tuomioon, jonka mukaan käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että poliisimies oli ottanut vastaan lahjan, jolla oli pyritty vaikuttamaan poliisimiehen toimintaan palvelussuhteessa. Poliisimies tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjuksen ottamisesta.

​Irtisanomispäätöksessä poliisilaitos toteaa, että valtion tehtävien hoidolta edellytettävä luotettavuus ja oikeusvarmuus asettavat erityisesti poliisihallinnossa poliisimiehen tehtäviä hoitavien henkilöiden viranhoidolle ja vapaa-ajan käyttäytymiselle erityisvaatimuksia. Poliisilaitos on katsonut, että lahjuksen ottamiseen liittyvässä asiassa poliisimies on osoittanut täysin sopimatonta epäluotettavuutta sekä ylittäneen peruuttamattomasti sellaisen rajan, jota ei voida pitää hyväksyttävänä. Menettelyllään poliisimies on vaarantanut luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon sekä samalla menettänyt myös työnantajan ja työyhteisön luottamuksen, toteaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT