maanantai, 8 heinäkuun, 2024

Joukkotappelu Vantaalla – yhdelle henkilölle vammoja

Vantaan Tikkurilassa tapahtui 28.6. perjantai-iltana väkivallanteko, missä oli osallisena useampia henkilöitä, kertoo poliisi.

– Poliisin partio sai kiireellisen tehtävän kohteeseen noin kello 17.37. Ilmoituksen mukaan paikalla oli useita miehiä, jotka tappelivat nyrkein. Ilmoituksen mukaan paikalla oli nähty esillä myös teräaseita. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen.

Tilanteessa yksi henkilö sai vammoja. Tapahtunutta tukitaan tällä hetkellä törkeänä pahoinpitelyn yrityksenä. Rikosnimikkeet tarkentuvat vielä tutkinnan edetessä.

– Olemme tehneet kuulusteluja ja pyrkineet rakentamaan käsityksen tapahtumien kulusta ja väkivaltatilanteeseen osallistuneiden henkilöiden osuuksista tapahtuneeseen, Sartanen sanoo.

Tapaukseen kiinniotetut henkilöt on vapautettu ja poliisi jatkaa asian tutkintaa.

– Tällaisissa yleisellä paikalla tapahtuvissa tilanteissa poliisin selvittämisintressi on suuri, koska asialla on suora vaikutus ihmisten turvallisuudentunteeseen. Siksi asia tullaan esitutkinnassa selvittämään perusteellisesti, sanoo Sartanen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT