perjantai, 1 elokuun, 2025

Kadonnut marjastaja löytyi isojen etsintöjen jälkeen eilen Kemissä

Kemi. 85-vuotias nainen eksyi Lankimaan maastoon varhain torstaiaamuna ja löytyi vaativien etsintöjen jälkeen iltapäivällä, kertoo Lapin poliisilaitos.

Torstaina 31.7 85-vuotias nainen oli marjastusreissulla Kemissä puolisonsa kanssa tutussa maastossa. Reissuun oli lähdetty varhain aamulla. Puolisot hakivat marjapaikkoja eri suunnista. Kun nainen ei palannutkaan sovitusti lähtöpaikalle, mies ilmoitti asiasta hätäkeskukseen.

Kadonneen etsintään osallistui useita poliisipartioita Lapin poliisilaitokselta käyttäen hyväksi mm dronea ja mönkijää sekä poliisin koirapartio Oulun poliisilaitokselta. Lisäksi etsimässä oli Rajavartiolaitoksen helikopteri ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa. Etsintää vaikeutti peitteinen maasto, yli 30 asteen helle ja se, ettei naisella ollut matkapuhelinta mukana.

Nainen löytyi iltapäivällä kello 15.00 rajavartiolaitoksen helikopterin havainnoimana, olosuhteisiin nähden hyväkuntoisena, noin puolen kilometrin päästä katoamispaikalta.

Poliisi muistuttaa jälleen, että marjastajat pukeutuisivat näkyvään vaatetukseen. Mukana on oltava tarpeeksi nestettä, evästä ja matkapuhelin.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT