Oulussa Pohjantiellä Linnanmaan kohdalla liikennettä valvonut poliisipartio mittasi kovan ylinopeuden lauantaina 13.9. kello 11 aikaan. Tapahtumapaikalla oli tietyön vuoksi nopeusrajoitus alennettu 80 kmh, tutka näytti autolle nopeudeksi 178 km/h. Nopeuden ylitystä oli 98 kilometriä tunnissa.
Kuljettaja määrättiin saman tien väliaikaiseen ajokieltoon, perusteena törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Tapahtuma-aikaan oli vilkas liikenne.
***
Ylivieskassa Kantatie 86:lla partio mittasi lauantaina illalla kello 19 aikaan vastaan tulleelle moottoripyörälle ylinopeutta, jonka vuoksi pyörää yritettiin pysäyttää. Kuljettaja päätti kuitenkin ajaa pakoon. Takaa-ajettava katosi partiolta, mutta toinen partio sai pyörästä havainnon Haapavedentiellä.
Lopulta Lentokentäntiellä pyöräilijä luopui pakenemisesta ja pysähtyi. Ajon aikana pakenija käytti enimmillään yli 200 km/h nopeutta, eli vauhtia oli tuplasti yli sallitun.
Myös tämä kuljettaja menetti ajo-oikeutensa epäillyn törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen vuoksi.
Molemmat kuljettajat olivat nuorehkoja miehiä, kertoo poliisi.