lauantai, 11 tammikuun, 2025

Katsaus Kaakkois-Suomen rajavartioston toimintaan vuonna 2024

Rajavartiolaitos. Valtioneuvoston päätösten mukaisesti Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat pysyivät suljettuina henkilö- ja tavaraliikenteeltä koko vuoden 2024. Poikkeuksena Vainikkalan tavaraliikenne rautateitse sekä Nuijamaan sataman rajanylityspaikan (Saimaan kanava) rahtialusliikenne. Vainikkalan kautta liikkui 2-3 tavarajunaa päivittäin, joissa kuljetettiin teollisuuden raaka-aineita. Saimaan kanavassa ei ollut lainkaan rahtialusliikennettä vuoden 2024 aikana, toteaa Rajavartiolaitos.

Rajavartiosto ylläpiti läpi vuoden tehostettua rajavalvontaa itärajan kohonneen laittoman maahantulon uhkan vuoksi.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto aloitti vuoden 2024 aikana 87 esitutkintaa (739 vuonna 2023). Vakavinta rikollisuutta oli törkeän laittoman maahantulon järjestäminen, josta aloitettiin 2 (3) esitutkintaa. Lisäksi perusmuotoisesta laittoman maahantulon järjestämisestä avattiin 2 (20) esitutkintaa.  Muista rikoksista suoritettiin esitutkintoja: valtionrajarikoksista 64 (639), lievistä valtionrajarikoksista 12 (2), väärennysrikoksista 2 (26) ja törkeästä rattijuopumuksesta 2 (5) kappaletta.

Vuonna 2024 havaittiin yhteensä 8 (113 vuonna 2023) väärennöstä. Näistä 6 (68) kohdistui matkustusasiakirjoihin ja 2 (28) ajoneuvon asiakirjoihin. Matkustusasiakirjaväärennöksistä passeja oli 2 (6) ja oleskelulupia 4 (9). Ajoneuvojen asiakirjaväärennökset olivat ajokortteja, joita oli 2 (16).

Sakkoja rajavartiosto kirjoitti vuoden 2024 aikana yhteensä 80 kpl (764 kpl vuonna 2023). Määrällisesti suurimmat rikkomusnimikkeet olivat lievä valtionrajarikos 39 kpl (31), liikenneturvallisuuden vaarantaminen 17 kpl (108), kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta 7 kpl (65) ja tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen 7 kpl (18).

Luvattomia maastorajan ylityksiä havaittiin 22 (18) kappaletta ja tapauksiin liittyi yhteensä 64 (23) henkilöä. Turvapaikkaa vuonna 2024 haki 44 (672) henkilöä, tiedottaa Rajavartiolaitos

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT