Lahti. Käytöstä poistettu noin 3 500 neliömetrin kokoinen ostoskeskus tuhoutui 11.1. yöllä tulipalossa Ostoskadulla Liipolassa, tiedottaa Päijät-Hämeen pelastuslaitos.
Liipolan alueelle annettiin varhain sunnuntaiaamuna vaaratiedote palosta syntyneen runsaan, terveydelle vaarallisen savun vuoksi. Vaaran kerrottiin kuitenkin olevan ohi hieman kello puoli viiden jälkeen aamulla.
Palaneen, jo vuosia tyhjillään olleen liikekiinteistön lähellä sijaitseva viisikerroksinen kerrostalo jouduttiin sankan savunmuodostuksen takia evakuoimaan yöllä kokonaan. Pelastuslaitoksen mukaan läheiselle monitoimitalolle evakuoitiin noin 65 henkeä.
Ensihoito tarkasti heidät, eikä kukaan ollut saanut savusta oireita. Muiden läheisten kerrostalojen ilmanvaihto suljettiin.
Rakennus tuhoutui palossa kokonaan ja sammutus- ja raivaustyöt jatkuivat aamuun asti. Yöllä palopaikalla oli 22 pelastusyksikköä.
Ostoskeskuksen syttymissyy ei ole tiedossa. Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli autio rakennus, jonne on ollut vapaa kulku. Poliisi tutkii asiaa.
Kuva: Pelastuslaitos.