maanantai, 18 elokuun, 2025

Keravalla lauantaina tapahtuneen ampumavälikohtauksen tutkinta etenee

Kerava. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii 16.8. lauantaina noin kello 17.13. Keravalla tapahtunutta ampumistilannetta.

Tapahtumapaikka on aiemmin tiedotetusta poiketen tarkentunut Keravan torilla sijaitsevan R-kioskin läheisyyteen, kertoo poliisi.

– Kyseessä on ollut kahden seurueen välinen ampumistilanne. Poliisin esitutkinnassa tullaan selvittämään tarkemmin seurueiden välisiä suhteita ja miten seurueet liittyvät toisiinsa. Ainakin osa paikalla olleista on tuntenut toisiaan entuudestaan ja osa on poliisin käsityksen mukaan myös sukulaisia keskenään, kertoo rikoskomisario Sanna Rentola.

Osa asiaan liittyvistä henkilöistä on tavoitettu ja kiinniotettu, osa on vielä tavoittamatta.

Ampumavälikohtauksessa kenellekään ei aiheutunut vakavia vammoja. Lievästi loukkaantuneiden kahden henkilön vammojen syntymekanismeja selvitetään esitutkinnassa, Rentola jatkaa.

Asiassa on vielä paljon kuulusteluita tekemättä, joten esitutkintaa vaarantamatta poliisi ei voi kertoa asiasta tällä hetkellä enempää.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT