tiistai, 3 helmikuun, 2026

Keskusrikospoliisin esitutkinta osana laajaa petoskokonaisuutta on valmistunut

Keskusrikospoliisin esitutkinnan perusteella vuonna 1996 syntynyttä miestä epäillään törkeästä petoksesta ja törkeästä rahanpesusta. Epäilty on Ruotsin kansalainen, kertoo KRP.

Keskusrikospoliisin esitutkinta osana laajaa petoskokonaisuutta on valmistunut. Esitutkinta sai alkunsa, kun iäkkäältä pariskunnalta huijattiin puhelimen välityksellä noin 93 100 euroa toukokuussa 2024. Reilu kolmannes rahoista on onnistuttu palauttamaan uhreille.

Vuonna 1996 syntyneen ruotsalaisen miehen epäillään olleen yhteydessä puhelinhuijausten toteuttajiin ja hallinnoineen rikoshyötyä ulkomailta käsin. Epäillyn tehtävänä laajassa rikoskokonaisuudessa on ollut järjestää bulvaanitilejä rahanpesua varten, sekä järjestää rikoshyödyn muuntaminen virtuaalivaluutaksi. Tapaukseen liittyviä epäiltyjä on tunnistettu noin kymmenkunta.

Esitutkinnan perusteella miestä epäillään osallisuudesta törkeään petokseen ja törkeään rahanpesuun. Epäilty pidätettiin Espanjassa eurooppalaisen pidätysmääräyksen avulla marraskuussa 2025. Hänet luovutettiin Suomeen tammikuussa 2026, ja hän on ollut siitä asti tutkintavankeudessa. Keskusrikospoliisi on esitutkinnassa tehnyt yhteistyötä muun muassa Helsingin poliisilaitoksen, Itä-Suomen poliisilaitoksen sekä Espanjan ja Ruotsin viranomaisten kanssa.

Asiaan liittyvä laaja petoskokonaisuus on ollut esillä Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Keskusrikospoliisin esitutkinta siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Syytteet asiassa on nostettava 8. helmikuuta mennessä.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT