Limingassa sattui keskiviikkoiltana hieman ennen kello 18 kolmen henkilöauton välinen liikenneonnettomuus. Onnettomuus tapahtui, kun Raahentieltä Paavolantielle kääntymässä ollut ajoneuvo ei väistänyt vastaan tullutta autoa, minkä seurauksena ajoneuvot törmäsivät toisiinsa. Törmäyksen voimasta vastaan tullut auto ajautui vielä kolmannen henkilöauton kylkeen, kertoo Oulun poliisi.
Raahentieltä kääntymässä olleen ajoneuvon kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Onnettomuudessa ei sattunut vakavia henkilövahinkoja.
***
Rattijuopumuksista rikosilmoituksia kirjattiin illan ja yön aikana Oulussa, Kuusamossa sekä Taivalkoskella. Oulussa ja Taivalkoskella kuljettajien epäillään syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi myös huumausaineen käyttörikokseen.