lauantai, 26 lokakuun, 2024

Kortiton mies huumeissa ajeli poliisia karkuun melkein 200 km/h Lahdessa Savontiellä

Lahti. Perjantaina 25.10. kello 21.00 aikaan ajoi poliisipartiota vastaan Lahdessa Savontiellä henkilöauto, josta puuttui rekisterikilpi. Partio kääntyi auton perään, jolloin auto kiihdytti voimakkaasti vauhtia. Partio kytki pysäytysvalot ja hälytyslaitteet päälle, mutta auto jatkoi huomattavaa ylinopeutta kohti Heinolaa, ohittaen useita edellä meneviä autoja sulkuviivan ja risteysalueiden kohdalla, kertoo poliisi.

Partio sai mitattua autolle nopeudeksi 191 km/h, kun kyseisellä osuudella on nopeusrajoitus 50 km/h. Hieman ennen Bus Burgeria partio saavutti auton ja auto pysähtyi linja-autopysäkille. Autosta kiinniotettiin 50-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 14 kertaa.

Mies kuljetettiin verikokeeseen ja tämän jälkeen poliisivankilaan odottamaan kuulusteluja. Autossa apukuskin paikalla olleelta mieheltä löytyi hallustaan pieni määrä huumaavia lääkkeitä, joista hänelle kirjattiin paikan päällä sakko.

***

Vierumäki. Perjantaiaamuna kello 08.30 aikaan, oli partio suorittamassa liikennevalvontaa VT4.llä Vierumäen kohdalla, kun he havaitsivat pohjoista kohti menevän auton käyttävän silmin nähden huomattavaa ylinopeutta. Partio kääntyi auton perään ja pääsi sen kantaan Lusin varalaskupaikan kohdalla. Partio sai mitattua autolle nopeudeksi 158 km/h, kun kyseisessä kohdassa nopeusrajoitus on 100 km/h. Auto saatiin pysäytettyä ja autoa kuljettanut 22-vuotias mies määrättiin paikan päällä ajokieltoon. Asiasta kirjattiin ilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT