Hyvinkää. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, missä kotitekoisen ilotulitteen epäillään aiheuttaneen räjähdyksen sunnuntaina 29.12.2024. kerrostaloasunnossa Hyvinkään Rauhankadulla.
– Poliisi sai tehtävän kohteeseen iltapäivällä noin kello 13.30. Kohteesta tuli useita soittoja, jonka mukaan kerrostaloasunnon sisällä oli tapahtunut räjähdys, jonka voimasta ikkuna oli rikkoutunut ja asunnon sisältä tuli mustaa savua. Tehtävälle osallistui myös useita pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Anssi Murto.
Paikan päällä selvisi, että asunnossa oli tehty ja käsitelty omatekoisia ilotulitteita ja niiden varomaton käsittely oli aiheuttanut räjähdyksen. Lisää ilotulitteita löytyi asunnon haltijan autoon tehdyssä paikanetsinnässä. Asuntoon tehdyssä kotietsinnässä poliisi takavarikoi useita luvallisia sekä luvattomia aseita sekä niihin kuuluvia patruunoita.
– Poliisi otti paikan päältä rikoksista epäiltynä kiinni yhden henkilön, asunnossa asuvan miehen, jonka epäillään syyllistyneen vaaran aiheuttamiseen sekä ampuma-aserikokseen. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä, mutta asunnossa tapahtuma-aikaan olleet lapset kuljetettiin varmuuden vuoksi sairaalaan tarkistettavaksi, kertoo Murto.