keskiviikko, 20 elokuun, 2025

Maahantulokieltoon syyllistynyt mies vangittiin Itä-Uudellamaalla

Itä-Uusimaa. Poliisi esitti viime viikon tiistaina 24.6. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa vangittavaksi noin neljäkymmentävuotiasta miestä, jota epäiltiin todennäköisin syin maahantulokiellon rikkomisesta.

– Mies ei ollut asialla ensimmäistä kertaa, vaan hänellä oli kontollaan aiempia maahantulokiellon rikkomisia jo kahdeksan viimeisen kahdeksan kuukauden ajalta, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Suvi Kukkonen.

Maahantulokiellon rikkominen eriytettiin omaksi pykäläksi rikoslakiin vuoden 2019 alusta alkaen. Ennen muutosta maahantulokiellon rikkomiset käsiteltiin pääasiassa ulkomaalaisrikkomuksina, joista oli mahdollista antaa ainoastaan sakkorangaistus.

– Vangitseminen on harvinaisempi, mutta yksi tehokas poliisin käyttämistä pakkokeinosta näissäkin tapauksissa. Maahantulokiellon rikkomisesta voidaan tuomita maksimissaan yksi vuosi vankeutta, Kukkonen sanoo.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT