tiistai, 29 heinäkuun, 2025

Miehen epäillään ampuneen naisystävänsä ja itsensä Kuopiossa

Kuopio. Maanantaina 28.7.2025 aamuyöstä 50-luvulla syntynyt kuopiolainen mies ilmoitti itse hätäkeskukseen, että oli ampunut naisystävänsä haja-asutusalueella Kuopion länsipuolella, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi löysi tapahtumapaikalta kuolleena hätäkeskuspuhelun tehneen miehen sekä naisen, joka oli myös 50-luvulla syntynyt. Tapahtumapaikalla ei ollut muita henkilöitä.

Tapausta tutkitaan tässä vaiheessa rikosnimikkeellä tappo. Poliisi ei kommentoi esitutkinnan alkuvaiheessa tapauksen yksityiskohdista enempää julkisuuteen. Asia ei tule etenemään syyttäjälle syyteharkintaan rikoksesta epäillyn kuoltua.

Lähisuhdeväkivaltaan on saatavilla apua

Lähisuhdeväkivalta eri muodoissaan on uhrille erittäin vahingollista. Poliisi muistuttaa, että jos itse koet tai näet tai kuulet läheisesi kokevan henkistä tai fyysistä väkivaltaa lähisuhteessa, asian kanssa ei kannata jäädä yksin. Poliisiin voi olla luottamuksellisesti yhteydessä, ja saada apua omaan tai läheisen tilanteeseen.

Poliisilla on käytettävissä huomattava määrä erilaisia keinoja puuttua lähisuhdeväkivaltaan. Sellaisia ovat erilaiset pakkokeinot ja pakkokeinoihin verrattavat toimenpiteet, kuten väliaikaisen lähestymiskiellon määrääminen.

Hädän ollessa akuutti, soita hätänumeroon 112. Voit myös tehdä sähköisen rikosilmoituksen tai lähettää sähköpostia osoitteeseen poliisipaivystys.ita-suomi@poliisi.fi tai ennaltaestava.pohjois-savo.ita-suomi@poliisi.fi

Lisää yhteystietoja, ohjeita ja tietoa rikoksen osapuolille sekä sähköisen rikosilmoituksen löydät poliisin nettisivuilta, www.poliisi.fi sekä rikosuhripäivystyksen sivuilta www.riku.fi

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT