Lahti. Lauantaina 1.10. aamupäivällä kello 11.30 aikaan poliisi sai ilmoituksen työkoneen anastamisesta Lahdessa Keskussairaalankadulla sijaitsevalta työmaalta. Ilmoituksen mukaan työmaalta oli anastettu pyöräkuormaaja, jolla oli ajettu työnmaan porttien läpi, kertoo poliisi.
Koneen anastanut henkilö oli hylännyt koneen Kangaskadun läheisyyteen ja poistunut juosten paikalta. Hänet kuitenkin tavoitettiin nopeasti. 1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vahingonteosta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kuvituskuva.