Jyväskylä. Poliisi on näkyvästi läsnä Jyväskylässä MM-rallin osakilpailun aikana; niin erikoiskokeilla, liikenteessä kuin Jyväskylän keskustassakin. Poliisi muistuttaa, että turvallisuuden vuoksi on tärkeää noudattaa liikennevalvojien ja järjestyksenvalvojien ohjeita sekä pysyä yleisölle merkityillä alueilla. Poliisi vastaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidosta.
Ralliin liittyvät tehtävät eivät erityisesti työllistäneet poliisia Jyväskylässä eilisen illan ja viime yön aikana. Keskustan alueella oli paljon väkeä liikkeellä hyvällä mielellä ja asenteella, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.
Tänään torstaina ajetaan kaksi erikoiskoetta, aloitus Ruuhimäellä ja illan erikoiskoe Harjulla. Erikoiskokeiden alueella ja siirtymillä voi esiintyä ajoittaista ruuhkaa ja liikenteen poikkeusjärjestelyjä. Poliisi kehottaa varmaan aikaa ja malttia siirtymisiin. Harjun erikoiskokeelle saapuvia kehotetaan hyödyntämään julkisia kulkuneuvoja ja kevyttä liikennettä mahdollisuuksien mukaan.
Kuvituskuva.