sunnuntai, 5 lokakuun, 2025

Mopoilija pakeni poliisia Kajaanissa – mopo otettiin takavarikkoon

Kajaani. Poliisin moottoripyöräpartio oli ajamassa Kajaanissa Sotkamontietä kohti keskustaa, kunnes tapasi liikennevaloissa täysin valottoman ja isoäänisen mopon, jonka kyydissä oli yksi matkustaja, kertoo poliisi.

Mopoa oli vaikea erottaa liikenteestä pimeässä ja poliisi päätti pysäyttää mopon tarkastusta varten, mutta mopon kuljettaja lähti kiihdyttämään vauhtia eikä noudattanut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä. Lehtikankaantiellä mopoilija ajoi vasten punaista liikennevaloa ja vauhti kiihtyi yli sallitun nopeusrajoituksen. Mopoilijan ajomatka jatkui kävelypolkuja pitkin nurmikolle, jossa mopoilija menetti matalassa vauhdissa ajoneuvon hallinnan.

Mopon kuljettaja ja kyytiläinen eivät loukkaantuneet tilanteessa.

Mopon kuljettaja oli ajokiellossa ja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja virkamiehen vastustamisesta. Mopo otettiin takavarikkoon.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT