Vantaa. Sunnuntaina 1. joulukuuta hieman ennen kello 14:ä hätäkeskus välitti Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipartiolle tehtävän kauppakeskus Jumboon Vantaalle. Ilmoituksen mukaan vartijoilla on kiinniotettuna nainen, jonka epäillään anastaneen omaisuutta useammasta kauppakeskuksen liikkeestä. Hänet oli otettu kiinni kauppakeskuksen tiloista sen jälkeen, kun hän oli poistunut eräästä myymälästä.
Kyseisestä myymälästä nainen oli anastanut kosmetiikkatuotteita yli 200 euron arvosta. Naisen toiminta myymälässä oli kiinnittänyt vartijoiden huomion, minkä jälkeen hänen tekemisiään liiketilassa oli alettu selvittämään valvontakameroiden tallenteista.
Asian selvittelyn yhteydessä kävi ilmi, että naisen hallussa oli sivuleikkurit, jotka hänen oli anastanut aiemmin kauppakeskuksen toisesta liikkeestä. Tämän lisäksi hänen hallustaan löytyi kolmannesta liikkeestä anastettuja kosmetiikkaosaston tuotteita noin 50 euron arvosta.
Lisäksi naisen hallustaan löytyi noin 45 euroa arvoiset asusteet, jotka hän oli anastanut neljännestä liikkeestä.
Koska epäilty oli kierrellyt kauppakeskuksen liikkeitä ja anastanut tuotteita useista eri liikkeistä, ei hänen tekojaan voitu enää pitää näpistyksinä, vaan tapausta käsiteltiin varkausrikosten sarjana.
Epäilty kuulusteltiin seuraavana päivänä ja hän myönsi syyllistyneensä varkauksiin, kertoo poliisi.
Kuvituskuva.