Espoo. Nuoret kokoontuivat perjantaina Espoossa viettämään niin kutsuttuja nasujaisia. Nasujaisissa lukioiden vanhemmat oppilaat järjestävät erilaisia rasteja ensimmäisen lukiovuotensa aloittaneille, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.
Eniten nuoria poliisi kohtasi Haukilahdessa Mellsteinin rannalla. Poliisi päätti tyhjentää rannan puolen yön maissa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi sekä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.
Vaikka enimmäkseen ilta sujui hyvin, poliisi haluaa tuoda esiin, että vakavilta tilanteilta ei vältytty.
− Poliisi kohtasi illan aikana sekavasti käyttäytyneen 16-vuotiaan nuoren, jolla oli hallussaan machete-veitsi ja nyrkkirauta. Lisäksi hänen hallusta löytyi huumausaineita. Pikatesterin mukaan ainakin osa huumausaineesta oli alfa PVP:tä eli ”peukkua”, joka on hengenvaarallinen muuntohuume, kertoo komisario Hannu Väänänen.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun poliisi Länsi-Uudenmaan alueella löysi kyseistä huumausainetta alaikäisen hallusta sen jälkeen, kun tilannetta on erityisesti alettu seuraamaan. Nuorta epäillään nyt esimerkiksi vaarallisen esineen hallussapidosta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Poliisin takavarikoimat veitsi ja nyrkkirauta. Kuva: Poliisi.