lauantai, 17 tammikuun, 2026

Oulun poliisilaitoksen perjantai-ilta – kaljaa kaupasta vaikka väkivalloin

Oulun poliisilaitoksen alueella kirjattiin perjantai-iltana sekä lauantain 17.1. vastaisena yönä rikosilmoituksia liikenteestä aiheutuneista tapahtumista, omaisuusrikoksista sekä muutamista pahoinpitelyistä, kertoo poliisi.

Oulun keskustaan kerääntyi runsaasti ihmisiä seuraamaan kulttuuripääkaupungin avajaistapahtumia. Yleisötapahtumat sujuivat ilman suurempia häiriöitä, vaikkakin tapahtumapaikkojen läheiset alueet ja muutamat keskustan kadut ruuhkautuivat melko pahasti illan aikana.

Kahden miehen epäillään syyllistyneen ryöstöön Oulussa hieman ennen klo 21 perjantai-iltana. Miehet olivat anastaneet keskustan lähettyvillä sijaitsevasta kaupasta alkoholia ja kaupasta poistumisen yhteydessä miehet olivat käyttäneet väkivaltaa kaupan henkilökuntaan kuuluvaa kohtaan anastustapahtuman onnistumiseksi. Hetkeä myöhemmin poliisi tavoitti epäillyt tekijät yksityisestä asunnosta, miehet otettiin kiinni ryöstöstä epäiltynä. Toinen miehistä vastusti kiinniottoa, jonka vuoksi hänen epäillään syyllistyneen myös virkamiehen vastustamiseen.

Illan ja yön aikana kirjattiin törkeistä rattijuopumuksista sekä rattijuopumuksista rikosilmoituksia Oulussa kaksi kappaletta, Kempeleessä yksi ja Kuusamossa yksi.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT