Oulu. Poliisin näkökulmasta maanantai sujui suhteellisen rauhallisesti. Hälytystehtäviä oli vuorokauden aikana hieman yli 200 kappaletta, kertoo Oulun poliisilaitos.
Päivän aikana poliisia työllistivät lähinnä liikenteeseen ja rikostutkintaan liittyvät tehtävät. Poliisi jakoi useita maksumuistutuksia ylinopeuksista päivän mittaan. Oululaisen kaupan myyjä joutui pahoinpidellyksi maanantaina aamulla, kun hän oli häätänyt kaupan pihalta roskalaatikoita penkonutta miestä. Hänelle ei tullut mainittavampia vammoja. Pahoinpitelijän poliisi korjasi talteen poliisiasemalle.
Päivän aikana tavoitetttiin yksi henkilö autoilemasta huumeiden vaikutuksen alaisena illalla Oulussa Alppilassa.
Iäkästä muistisairasta miestä etsittiin illalla Oulun keskustassa. Hänet löydettiin kuitenkin kohtuullisen nopeasti kotisairaanhoidon toimesta läheltä kotiosoitetta.
Illan ja yön aikana otettiin kiinni muutamia henkilöitä etsintäkuulutusten perusteella. Myös päihtyneitä päätyi poliisin suojiin yöksi joitakin henkilöitä.