Oulun poliisilaitoksen alueella tiistain 28.- ja keskiviikon 29.1. välinen yö sujui rauhallisesti, vaikka alkuillasta Oulun kenttäjohtoalueella partioilla oli tehtäviä jonoksi asti, kertoo Oulun poliisilaitos.
Koko laitoksen alueella partiot hoitivat noin 70 tehtävää. Tehtävät olivat pääsääntöisesti häiriökäyttäytymisestä johtuvia: aggressiivista riehumista kaupungilla, luvatonta rakettien poksuttelua, metelöintiä ja riidan haastamista.
Tehtävien joukkoon mahtui myös kotihälytystehtäviä sekä kutsumattomien vieraiden poistamista asunnoista. Hätäkeskus välitti myös yksilön suojaan kohdistuvia pelastustehtäviä jonkin verran, eli partiot kävivät tarkastamassa kohdehenkilöiden vointia, ja varmistivat, että kaikki on kunnossa.