Mänttä-Vilppulan keskustassa sijaitsevan rintamamiestalon kuistilla syttyi mystinen palonalku sunnuntai-iltana 5.1.2025, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Laitosmiehenkadulle Mänttään hieman puoli yhdeksän jälkeen sunnuntai-iltana.
Hälytyksen teki ohikulkuja, joka havaitsi savua talon terassilta. Palo ei ennättänyt levitä kiinteistön rakenteisiin, vaan rajoittui syttymiskohtaan.
– Polttopuut olivat syttyneet palamaan. Ne olivat terassilla säilössä säänsuojassa. Palon syttymissyy on meille täysi mysteeri, kertoo päivystävä palomestari Sakari Bragge Pirkanmaan pelastuslaitokselta.
Braggen mukaan talon asukkaat eivät olleet kotona. Terassilla ei ollut kynttilöitä, sähkölaitteita tai -johtoa polttopuiden läheisyydessä, ei liioin tupakannatsoja. Hangessa ei näkynyt jälkiä, joten ilkivaltakin on suljettu pois.
– Ikkuna oli rikki, mutta sekin oli särkynyt ulospäin.
Tilanteessa ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Paikalla oli yhdeksän pelastuslaitoksen yksikköä sekä ensihoito ja poliisi, joka tutkii nyt palon syttymissyytä.
Kuvituskuva.