keskiviikko, 8 tammikuun, 2025

Pahoinpitelystä epäilty mies pyrki poliisia pakoon Vihdissä

Vihti. Uuden vuoden yönä 31.12.2024 poliisi lähti tehtävälle vihtiläiseen yksityisasuntoon. Saadun tiedon mukaan yksityisasunnossa on päihtyneitä ihmisiä, joiden välillä on jonkinlaista tappelua, kertoo Länsi-uudenmaan poliisilaitos.

Paikalle saavuttuaan partio löysi asunnosta miehen, jolla oli päässä syvä haava. Mies kuljetettiin jatkohoitoon. Haavan saaneen miehen ja muiden asunnossa olleiden kertomuksista ei suoraan muodostunut selkeää kuvaa tapahtumista. Poliisi sai kuitenkin selville, että hieman ennen partion saapumista paikalta poistui kovaa vauhtia tietty ajoneuvo.

Kun partio sitten oli tekemässä lähtöä, tulikin kyseinen ajoneuvo poliisia tiellä vastaan. Poliisi kytki pysäytysvalon päälle, minkä jälkeen ajoneuvon kuljettaja pyrki pakoon peruuttaen ja törmäsi puuhun. Tämän jälkeen kuljettaja yritti vielä päästä karkuun ajamalla poliisiauton vierestä, mutta partio onnistui sumputtamaan auton. Kuljettaja osui autollaan kevyesti poliisiauton etukulmaan, mutta suuria vaurioita ei siitä seurannut, toteaa poliisi.

Kuljettaja paljastui epäillyksi törkeään pahoinpitelyyn asunnossa, jossa hän oli vielä hetki sitten oleillut. Lisäksi miehelle kirjattiin mittava lista muita rikosepäilyjä muun muassa nimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, törkeä rattijuopumus ja niskoittelu poliisia vastaan.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT