torstai, 30 tammikuun, 2025

Parikkalassa tapahtuneen kuolonkolarin esitutkinta etenee

Parikkala. Poliisi on edennyt Parikkalassa viime torstaina 23.1. tapahtuneen kuolonkolarin esitutkinnassa. Kaksi yhdistelmäajoneuvoa törmäsi Tetrisuontien ja Valtatie 6:n risteyksessä, kun etelän suunnasta tulleen ajoneuvon perävaunu ajautui vastaantulevien kaistalle. Pohjoisen suunnasta ajaneen rekan kuljettaja törmäsi vastaantulevien kaistalla olleeseen perävaunuun ja menehtyi. Onnettomuudessa oli osallisena myös henkilöauto, jonka kuljettaja ei loukkaantunut.

Poliisi tutkii liikenneonnettomuutta nimikkeillä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus. Rikoksesta epäiltynä on etelän suunnasta ajaneen rekan kuljettaja.

Rikoksesta epäilty kuljettaja on kertonut kuulusteluissa menettäneensä perävaunun hallinnan, koska tien pinta oli huonossa kunnossa. Kuljettajan mukaan tien pinnassa oli ns. routaheitto, eli roudan aiheuttama kohouma.

-Kuljettaja on kertonut, että kun hän ajoi kohouman yli, rekka-auton nuppi ohjautui vasemmalle vastaantulevien kaistalle. Hän kertomansa mukaan korjasi heiton ohjaamalla oikealle ja siinä vaiheessa perävaunu lähti luisuun kylki edellä. Samaan aikaan vastaan tuli toinen ajoneuvo, joka törmäsi kohtalokkaasti perävaunun kylkeen, kertoo rikoskomisario Timo Valle.

Rikoskomisario toteaa, että tapahtumien kulku on nyt suurimmaksi osaksi poliisilla selvillä, mutta esitutkinta jatkuu. Tässä vaiheessa tutkinnasta ei ole enempää tiedotettavaa, toteaa poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT