perjantai, 12 syyskuun, 2025

Pohjanmaan poliisi on saanut valmiiksi laajan omaisuusrikossarjan esitutkinnan

Pohjanmaan poliisilaitoksella on ollut tutkinnassa kesän 2025 aikana mittava omaisuusrikossarja. Tutkinta sai alkunsa hälytystehtävästä Kauhajoelle 16.6.2025, kun mieshenkilö yritti tunkeutua asuttuun omakotitaloon. Epäilty tavoitettiin poliisin toimesta ja hänet kiinniotettiin, pidätettiin ja vangittiin rikoksen selvittämiseksi.

Asian tutkinnan yhteydessä ilmeni, että Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella oli tapahtunut touko-kesäkuun aikana tekotavaltaan vastaavia rikoksia, joissa tekijä on jäänyt tuntemattomaksi. Kohteina olivat olleet asumattomat asunnot sekä vapaa-ajan asunnot. Lisäksi muutama teko oli kohdistunut asuttuihin asuntoihin. Teot olivat tapahtuneet laajalla alueella ympäri poliisilaitoksen aluetta Maalahdessa, Kurikassa, Närpiössä, Kristiinankaupungissa, Teuvalla, Kauhajoella, Isojoella ja Karijoella. Lisäksi esitutkinnassa ilmeni, että vastaavia tekoja oli tapahtunut Lounais-Suomessa, joista eteläisin tekopaikka oli Turku, kertoo poliisi.

Syyttäjälle syyteharkintaan on nyt lähtenyt 70 rikostapausta. Valtaosassa teoista rikosnimikkeenä on varkaus. Asunnoista anastettiin tekojen yhteydessä mm. lasiesineitä, kulta- ja hopeaesineitä ja muita vastaavia helposti rahaksi muutettavia esineitä. Esitutkinnassa on kyetty selvittämään, että epäilty on myynyt anastettua omaisuuttaa mm. erilaisilla myyntialustoilla.

Päävastuu omaisuusrikossarjan tutkinnassa on ollut Pohjanmaan poliisilaitoksella. Tutkinnassa on saatu apuja myös Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Kuvituskuva. 

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT