perjantai, 10 tammikuun, 2025

Pohjois-Porissa tehdystä varkaussarjasta epäillyt vangittiin tänään

Pori. Satakunnan käräjäoikeus on tänään 10.1. vanginnut kaksi miestä epäiltynä Pohjois-Porissa tällä viikolla tehdyistä varkauksista. Kaksikon epäillään tehneen vastaavanlaisia rikoksia myös syksyn ja alkutalven aikana, kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Pohjois-Porissa tehtyjen varkausrikosten tutkinnassa. Varkauksista epäillyt henkilöt otettiin kiinni keskiviikkoyönä, ja Satakunnan käräjäoikeus vangitsi heidät perjantaina poliisin esityksestä todennäköisin syin epäiltynä.

Epäillyt ovat noin 20-vuotiaita miehiä. Heitä epäillään useista varkauksista, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja törkeän varkauden yrityksestä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

– Esitutkinnassa on lisäksi selvinnyt, että kaksikkoa on syytä epäillä myös aiemmin syksyn ja alkutalven aikana Pohjois-Porin alueella tapahtuneista vastaavanlaisista rikoksista, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Rinteen mukaan kyse on kymmenistä epäillyistä rikoksista.

Poliisi jatkaa rikossarjan selvittämistä muun muassa asianosaisten kuulemisilla ja muilla tutkintatoimenpiteillä.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT