Loimaa. Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Loimaalla sunnuntaina tapahtuneen liikenneonnettomuuden tutkintaa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.
Poliisi on tehnyt onnettomuuspaikaan tutkintaa. Myös 18-vuotiasta kuljettajaa on päästy alustavasti puhuttamaan.
Sekä hän että toisessa autossa matkustajana ollut iäkäs henkilö ovat edelleen sairaalahoidossa. Onnettomuudessa kuoli yksi ihminen.
Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta, mutta nimikkeet voivat vielä muuttua tai tarkentua esitutkinnan edetessä. Onnettomuuden syyn tutkinta jatkuu.
– Päihteillä ei ole ollut osuutta asiassa, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Jutta Sainio Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisi ei tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi voi antaa asiasta enempää lisätietoja.

