Oulu. Poliisi on saanut selvitettyä tapahtumien kulun. Asian tutkintaa jatketaan rikosnimikkeellä törkeä pahoinpitely, kertoo poliisi.
Poliisi on kuullut tapahtuman osallisia sekä paikallaolijoita. Tutkinnassa on käynyt ilmi, että naiset ovat tunteneet toisensa. He ovat olleet puistossa samassa ihmisryhmässä. Naisille on tullut riitaa, joka on johtanut siihen, että nuorempi naisista on lyönyt kaksi kertaa vanhempaa naista mukanaan olleella teräaseella.
Nuorempi naisista on esitutkinnassa myöntänyt aiheuttaneensa vammat, jotka ovat jääneet lieviksi. Uhri on poistunut tapahtumapäivänä sairaalahoidosta. Päihteillä on ollut osuutta tapahtumaan.
Poliisi tutkii asiaa nimikkeellä törkeä pahoinpitely. Epäilty tekijä on vapautettu maanantaina, koska vangitsemiselle ei ollut edellytyksiä.
Poliisi jatkaa asian tutkintaa teknisen tutkinnan keinoin sekä hankkimalla tutkintaan liittyen asiantuntijalausuntoja.
Kuvituskuva.