perjantai, 30 toukokuun, 2025

Poliisi on tavannut nuoria Länsi-Uudenmaan kouluissa ja turvaa kesälomalle siirtymistä valvonnalla

Länsi-Uusimaa. Poliisit ovat vierailleet Länsi-Uudenmaan alueen kouluilla ahkerasti koko kevään ajan. Tällä viikolla koululaiset kirmaavat kesälomille, ja poliisin läsnäolo nuorten rinnalla jatkuu päättäjäisvalvonnan kautta. Muistilista turvalliseen päättäjäisjuhlintaan on hyvä käydä läpi hyvissä ajoin, toteaa Länsi-uudenmaan poliisilaitos.

Entisestään tiivistynyt yhteistyö koulun ja poliisin välillä on sujuvoittanut häiriötilanteiden selvittämistä

Poliisille suunnattiin vuodeksi 2025 lisärahoitusta koulupoliisitoimintaan. Länsi-Uudellamaalla jalkautumisia kouluille on tehty koko poliisilaitoksen voimin runsaasti.

− Meillä ei ole tiettyä partiota, jonka vastuulla koulupoliisitoiminta yksin olisi, vaan kouluilla vierailevat niin ennalta estävän toiminnan, nuorisorikostutkinnan, kenttätoiminnan kuin liikennevalvonnan partiot, kertoo komisario Hannu Väänänen.

Palaute lapsilta ja nuorilta on ollut hyvää. Oppilaat ovat olleet erittäin kiinnostuneita poliisin työstä, varusteista sekä ilmiöistä. Poliisin iloksi koulujen henkilökunta on tullut pihalle juttelemaan lasten ja poliisien kanssa. Lisäksi partiot ovat käyneet opettajanhuoneissa tervehtimässä henkilökuntaa.

− Häiriötilanteissa ja rikosasioissa olemme havainneet hyväksi, että kouluissa käyvät ja konsultaationumeroon vastaavat samat poliisit, jotka tutkivat kouluissa tapahtuneet rikokset ja rikolliset teot. Rikostutkinta on sujuvampaa sekä nopeampaa, kun tiedonvälitys on välitöntä ja poliisimme tuntevat asiakkaansa. Nopeisiin tilanteisiin ja koulu-uhkiin on saatu hyvin vastetta, Väänänen sanoo.

Päättäjäisjuhlintaan pätee tänäkin vuonna tuttu muistilista

Poliisi varautuu koulujen lopun juhlinnan valvontaan aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan. Partiot jalkautuvat nuorten suosimiin paikkoihin eri kaupungeissa ja kunnissa, ja kokoontumisia seurataan UAS-järjestelmän avulla. Myös liikennekäyttäytymiseen kiinnitetään huomiota. Poliisi tekee yhteistyötä tärkeiden sidosryhmien, kuten nuorisotyöntekijöiden ja järjestöjen, kanssa.

Poliisin huolena päättäjäisissä ovat nuorten päihteiden käyttö sekä väkivalta- ja omaisuusrikokset. Poliisin läsnäolon lisäksi näitä on mahdollista estää, kun kotona käydään läpi pelisäännöt illanvieton tavoista.

Muistilista huoltajille:

  • Sopikaa pelisäännöistä iltaa viettämään lähtevän nuoren kanssa. Jutelkaa, mikä on kotiintuloaika ja miten nuori pääsee kotiin. Käykää läpi, missä nuori iltaa viettää, jotta tiedätte, mistä häntä voi tarvittaessa tavoitella. Voitte lisäksi keskustella, voisitko seurata lapsen mobiililaitteen jakamaa paikannustietoa. Tämä rauhoittaa yleensä vanhempia tällaisina suurina juhlakokoontumispäivinä.
  • Älä hanki nuorelle päihteitä.
  • Pidä puhelin ladattuna ja äänet päällä. Näin tavoitatte toinen toisenne, ja viranomaisen mahdolliset puhelut tulevat huomatuksi. Voit soittaa omalle nuorelle esimerkiksi videopuhelun illan edetessä. Näin on helppo todeta, miltä nuoren vointi vaikuttaa.
  • Mieti, tarvitseeko alakouluikäisen osallistua kokoontumisiin vai olisiko tämän paikka vielä kotona.

Muistilista nuorille:

  • Voit aina kääntyä poliisin puoleen, kun tarvitset apua tai haluat kertoa, mitä olet havainnut.
  • Lataa puhelin ennen kuin lähdet liikkeelle. Pidä äänet päällä, ja vastaa, kun kotoa soitetaan.
  • Pidä itsestä ja kaverista huolta. Muista, että sinä päätät, millainen tapa juhlia on sopiva. Jos koet muiden käytöksen epämukavaksi tai painostavaksi, poistu rohkeasti paikalta.
  • Päihteet, kuten alkoholi tai huumausaineet, ja toisen vahingoittamiseen sopivat esineet, eivät kuulu alaikäisten käyttöön. Hallustasi löytyvät kielletyt asiat päätyvät poliisille. Poliisi kirjaa matalalla kynnyksellä rikosilmoituksia ja lastensuojeluilmoituksia hallustasi löytyvistä laittomuuksista ja ilmitulleista rikoksista.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT