keskiviikko, 14 tammikuun, 2026

Poliisi otti kiinni kahdesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta epäillyn miehen Espoossa

Espoo. Myöhään maanantai-iltana 12.1. useat poliisipartiot lähtivät tehtävälle, jossa ilmoituksen mukaan tuntematon mies oli uhannut asukasta tämän kotiovella Espoossa, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.

Poliisin tietojen mukaan mies oli saapunut tuntemattoman henkilön asunnolle, soittanut ovikelloa ja vaatinut päästä lataamaan puhelintaan. Kun asukas kieltäytyi, mies näytti asetta muistuttavaa esinettä ja vaati asukkaalta omaisuutta. Asukas onnistui sulkemaan oven, ja mies poistui paikalta.

Partiot lähtivät jäljestämään miestä muun muassa poliisikoiran avulla. Koira seurasi jälkeä meren jäälle. Tässä vaiheessa jääalueen toiselta puolelta tuli uusi tehtävä, jossa miehen kerrottiin tunkeutuneen aseen kanssa asuntoon.

Mies oli päässyt vielä tuntemattomalla tavalla sisään toiseen asuntoon, jossa hän uhkasi asukkaita aseella ja vaati heiltä omaisuutta. Asukkaat olivat saaneet muun muassa tönäisemällä miehen etäämmälle ja pitivät miestä aloillaan, kunnes poliisi tuli paikalle.

Epäilty oli hyvin sekavassa tilassa. Ase osoittautui ilma-aseeksi. Poliisi epäilee miestä muun muassa kahdesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ryöstöstä.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT