tiistai, 15 huhtikuun, 2025

Poliisi paljasti Kaakkois-Suomen viikonlopussa useita epäiltyjä törkeitä liikennerikoksia

Kaakkois-Suomen liikenteessä paljastui viikonloppuna huolestuttava määrä epäiltyjä törkeitä rattijuopumuksia ja liikenneturvallisuuden vaarantamisia, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

Epäiltyjä liikennerikoksia paljastui eniten Kouvolassa. Yleisin rikosnimike on törkeä rattijuopumus. Poliisi muistuttaa, että moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaminen päihtyneenä on lain vastaista ja erittäin vaarallista.

Poliisi tutkii viikonlopun jäljiltä yhteensä seitsemää epäiltyä törkeää rattijuopumusta. Näistä viisi tapahtui Kouvolassa, yksi tapahtui Imatralla ja yksi Lappeenrannassa. Kahden kuljettajan epäillään syyllistyneen lauantaina törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Toinen epäilty rikos tapahtui Kotkassa ja toinen Lappeenrannassa.

Poliisipartiot paljastavat epäiltyjä tekoja monin tavoin, useimmiten hälytystehtävien lomassa tehtävällä liikenteenvalvonnalla ja tarkkailulla. Esimerkiksi sunnuntaina poliisipartio kiinnitti huomiota Kotkassa ravintolan edustalta lähteneeseen kuljettajaan ja hänet pysäytettiin ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettaja oli puhalluskokeen perusteella päihtynyt ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Viikonloppuna tapahtui useita onnettomuuksia

Perjantaina eräs kuljettaja soitti itse hätäkeskukseen ajettuaan ulos tieltä Keltakankaansuoralla Kouvolassa. Kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kouvolassa tapahtui ulosajo myös lauantaina. Ulosajo tapahtui Ummeljoella. Poliisi epäilee myös tätä kuljettajaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Kotkassa tapahtui lauantaina vakava liikenneonnettomuus, joka vaikutti myös liikenteeseen muutaman tunnin ajan. Kuljettaja loukkaantui vakavasti. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, mutta selvittää edelleen onnettomuuden syitä ja tapahtumien kulkua. Kuljettajaa ei epäillä rattijuopumuksesta.

Miehikkälässä auto suistui tieltä perjantain ja lauantain välisenä yönä. Poliisi epäilee auton kuljettajaa rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Tielläliikkujien ja poliisin yhteistyöllä voidaan ennalta estää onnettomuuksia

Poliisin oman selvitystyön ja partioinnin lisäksi myös kansalaisten valppaudella on rattijuopumusten paljastamisessa tärkeä rooli.

Myöhään lauantai-iltana poliisi sai Lappeenrannasta ilmoituksen, jonka mukaan henkilö oli lähtenyt ajamaan päihtyneenä. Poliisipartio paikansi etsittävän auton ja kuljettaja ajoi poliisiauton tutkaan yli 100 kilometrin tuntivauhtia alueella, jossa nopeusrajoitus on 40 kilometriä tunnissa. Kuljettajan epäillään ajaneen kovaa myös kevyen liikenteen väylällä. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.

Lauantaina Kouvolan keskustan alueella työskentelevä vartija ilmoitti havainneensa kaupan pihalla autoilijan, joka vaikutti päihtyneeltä. Kuljettaja puhalsi poliisin puhalluskokeessa 1,36 promillen lukeman ja poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta.

Sunnuntaina poliisi sai hätäkeskuksen kautta kansalaiselta ilmoituksen ajelehtivasti kulkeneesta autosta Imatralla. Poliisi pysäytti autoilijan ja seulonta-alkometrikokeen tuloksen perusteella kuljettajaa epäillään nyt törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi kiittää kansalaisia, jotka ilmoittivat hätäkeskukseen epäiltyään jonkun kuljettajan olevan päihtynyt ja muistuttaa, että näin pitääkin toimia. On hyvin mahdollista, että rattijuopumusepäilystä ilmoittava kansalainen pelastaa toiminnallaan ihmishenkiä. Sitäkin enemmän turvallisuutta parantaisi kuitenkin se, että jokainen lähtisi ratin taakse ainoastaan selvin päin ja virkeänä. Päihtyneenä ajava vaarantaa sekä itsensä, että muut.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT