tiistai, 19 elokuun, 2025

Poliisi puuttui häiritsevään ja tarpeettomaan mopoiluun yöllisellä valvontaiskulla Ylivieskassa

Ylivieska. Poliisi määräsi useita ajokieltoja mopoilijoille viime viikonloppuna (33) Ylivieskassa, tiedottaa Oulun poliisilaitos.

Kuluneen kesän aikana Oulun poliisilaitokselle on tullut kiihtyvään tahtiin ilmoituksia, joissa kerrotaan mopoilun aiheuttaneen häiritsevää melua yöaikaan Ylivieskassa. Lisäksi ilmoituksia on tullut vaarallisesta ajosta, kuten keulimisesta, renkaiden polttamisesta sekä mopomiiteistä.

Yöllä tapahtuva mopoilu herättää ihmisiä kesken unien. Keskustassa asuu paljon ihmisiä kerrostaloissa ja sen välittömässä läheisyydessä on useita asutusalueita.

– Häiriö koskettaa ihmisiä laajasti ja se näkyy kiihtyvään tahtiin ilmoitusmäärissä. Tämän vuoksi poliisi kohdisti valvontaa erityisesti keskustan alueelle yöaikaan, ylikonstaapeli Jukka-Pekka Ojala Oulun poliisilaitokselta kertoo.

Katuvalot eivät tee mopoa näkyväksi

Valvonnassa kiinnitettiin huomiota siihen, että useissa mopoissa valot olivat puutteelliset tai ne puuttuivat kokonaan:

– Vaikka katuvalot auttavat kuljettajaa näkemään, ne eivät tee mopoa ja sen kuljettajaa näkyväksi, toteaa Ojala.

Poliisi kehottaa mopoilevien nuorten kotiväkeä tarkastamaan, että valot toimivat mopossa. Myös mopon kuntoa ja siitä lähtevää ääntä kannattaa tarkkailla. Nuoren kanssa on hyvä keskustella myös siitä, mihin aikaan mopolla liikutaan ja millä tavalla.

Kuusi mopoilijaa ajokieltoon

Ylivieskassa perjantai- ja lauantai-illan ja -yön aikana poliisi otti tarkastukseen 30 mopoa ja mopon kuljettajaa. Kuusi mopon kuljettajaa määrättiin ajokieltoon ja usealle mopoilijalle määrättiin sakkoja mopoon tehtyjen rakennemuutosten vuoksi. Useassa mopossa moottori oli vaihdettu isompaan, mikä muuttaa mopon kevytmoottoripyöräksi, joka vaatii A1-ajokortin. Lisäksi kirjattiin yksi alle 15-vuotiaan törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Mopoilijoiden lisäksi poliisin haaviin jäi valvonnan aikana kaksi törkeää rattijuopumusta. Autoilijoille määrättiin myös useita seuraamuksia. Yksi näistä oli törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT