maanantai, 8 syyskuun, 2025

Poliisi selvittää Hollolassa valtatie 12:lla tapahtuneen kolarin syytä

Hollola. Valtatiellä 12 Hollolassa tapahtui sunnuntaina liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kolme henkilöautoa. Poliisi tutkii tapahtumaa rikosnimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Hätäkeskukseen tuli sunnuntaina 7. syyskuuta iltapäivällä vähän ennen kello 15 ilmoitus kahden auton nokkakolarista valtatiellä 12 Perttulan kohdalla. Poliisipartion ja pelastusviranomaisen päästessä tapahtumapaikalle, ilmeni, että onnettomuudessa oli ollut osallisena kolme henkilöautoa, kertoo poliisi.

Tampereen suunnasta kohti Lahtea matkannut henkilöauto oli tuntemattomasta syystä ajautunut autoletkasta vastaantulevien kaistalle. Auto oli törmännyt kohti Tamperetta ajaneeseen henkilöautoon ja vielä tämän auton takana autoletkassa ajaneeseen toiseen henkilöautoon.

Onnettomuudessa osallisena olleissa henkilöautoissa oli yhteensä yhdeksän henkilöä, joista osa loukkaantui lievästi ja heidät kuljetettiin sairaalaan tutkimuksiin.

Tampereen suunnasta Lahteen päin ajaneen henkilöauton 54-vuotiasta mieskuljettajaa epäillään asiassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tämän hetken tiedon mukaan asiassa ei ole aihetta epäillä ylinopeuden tai päihteiden vaikuttaneen onnettomuuden syntyyn.

Hämeen poliisi jatkaa onnettomuuden selvittämistä.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT