Jyväskylä. Hätäkeskus ilmoitti poliisille 11.11. kello 19:21 Jyväskylän keskustassa juuri tapahtuneesta ryöstöstä. Kaksi nuorta oli ryöstänyt puukolla uhaten uhrilta matkapuhelimen ja lompakon. Tapausta selvittäessä poliisille tuli lähistöltä toinen ilmoitus, jossa toiselta uhrilta oli myös puukolla uhaten anastettu mm. matkapuhelin. Molemmissa tapauksissa tuntomerkit täsmäsivät samoihin epäiltyihin.
Poliisi suoritti alueella lähietsintää ja havaitsi tuntomerkkeihin sopivan kaksikon Tourulasta. Toinen nuorista yritti paeta poliisia ja kiinnioton yhteydessä hän uhkasi poliisia puukolla. Poliisi joutui käskyttämään nuorta ampuma-aseella saadakseen tämän luopumaan puukosta. Epäilty luopui puukosta, eikä enää vastustellut kiinniottoa. Toisen epäillyn poliisi tavoitti myöhemmin samana iltana.
Poliisin käsityksen mukaan epäillyt törkeät ryöstöt ovat tapahtuneet yleisellä paikalla Jyväskylän kaupungin keskustassa ja kohdistuneet tavallisiin ihmisiin, jotka olivat hoitamassa arkisia perustehtäviä. Uhrit olivat aikuisia ja valikoituneet täysin sattumavaraisesti.
Poliisi päätyi esittämään 15-vuotiasta nuorta vangittavaksi. Hänet on vangittu tänään 14.11. todennäköisin syin epäiltynä muun muassa kahdesta törkeästä ryöstöstä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Toinen nuori on 14-vuotias, ja häntä epäillään rikollisista teoista. Vaikka hän ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa, hänen vastattavakseen voi tulla esimerkiksi vahingonkorvauksia ja sosiaalitoimen toimenpiteitä.
– Alle 18-vuotiasta epäiltyä ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, elleivät painavat syyt sitä vaadi. Painavat syyt on aina tapauskohtainen kokonaisarviointi, jossa nuoren osalta mukana on vahvasti lapsen etu. Tässä tapauksessa poliisilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin esittää epäiltyä vangittavaksi, toteaa rikoskomisario Paavo Ritari.
Tutkinta on niin kesken, että poliisi ei voi tiedottaa tapauksesta tässä vaiheessa enempää, jotta esitutkinta ei vaarannu.
Poliisi selvittää, onko samana päivänä 11.11. Jyväskylän keskustassa voinut tapahtua vielä myös muita samantapaisia tekoja. Jätä mahdolliset havaintosi sähköpostiin vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi
Kuvituskuva.

