perjantai, 31 tammikuun, 2025

Poliisi selvitti matkapuhelimiin kohdistuneen varkaussarjan

Helsingissä tapahtui marraskuussa 2024 varkauksien sarja, joka kohdistui matkapuhelimiin. Poliisi linkitti tapaukset toisiinsa tekotavan perusteella.

Poliisille alkoi tulla marraskuun lopulla 2024 ilmoituksia miehestä, joka oli käyttäytynyt epäilyttävästi kahviloissa ja ravintoloissa. Hän oli lähestynyt ihmisiä, joilla oli ollut matkapuhelin esillä pöydällä.

Mies oli tullut ihmisten luo ja kysynyt, puhuuko henkilö ranskaa. Samalla hän oli näyttänyt paperilappua, jossa oli ollut epäselvää kirjoitusta. Hän oli asettanut lapun pöydällä olleen matkapuhelimen päälle ja jatkanut keskustelua, kertoo poliisi.

Lyhyen, usein epäselvän, keskustelun jälkeen mies oli poistunut paikalta ja vienyt mukanaan paperilapun sekä uhrin matkapuhelimen.

– Mies oli sen verran ripeä liikkeissään, että ihmiset eivät heti huomanneet tekoa. Poliisipartioiden suorittamista etsinnöistä huolimatta miestä ei tavoitettu rysän päältä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Korkalainen.

Liikkuva rikollisuus perustuu ripeään toimintaan kohdemaassa

Helsingin poliisin rikosten esikäsittely -yksikkö alkoi kiinnittää huomiota ilmoituksiin puhelinvarkauksista, joissa kerrottiin samanlaisesta tekotavasta. Poliisi yhdisti rikossarjaan 23 tekoa marraskuun 2024 kahdelta viimeiseltä viikolta.

Poliisin rajat ylittävän rikollisuuden tutkintaryhmä teki tiedonhankintaa, ja tekoihin saatiin selville mahdollinen epäilty. Hän oli ehtinyt poistua maasta.

Sama henkilö saapui Suomeen uudelleen tammikuun lopussa 2025, jolloin poliisi sai hänet kiinni. Hän ei ollut ehtinyt syyllistyä uusiin rikoksiin.

Helsingin poliisi esitti miestä vangittavaksi perjantaina 31.1. Hänet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä 22 varkaudesta ja yhdestä varkauden yrityksestä.

– Kyseinen rikossarja on varsin yleinen esimerkki niin kutsuttujen liikkuvien rikollisten tekemistä teoista. Rikoksen tekijät saapuvat Suomeen, tekevät pian maahan saapumisen jälkeen rikossarjan ja toimittavat anastetun omaisuuden ulos maasta. He pyrkivät välttämään kiinnijäämisen ja rikosprosessin poistumalla nopeasti Suomesta, sanoo tutkinnanjohtaja Jari Korkalainen.

Nyt selvitetyn tapauksen tutkinnassa kävi ilmi, että eräältä henkilöltä anastettu matkapuhelin oli paikantunut Romaniaan jo kuuden päivän kuluttua varkaudesta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT