perjantai, 4 lokakuun, 2024

Poliisi tavoitti pakenevat omaisuusvarkaat Muhoksella

Muhokselta kauppaliikkeestä omaisuutta vieneet henkilöt pakenivat poliisia torstai-iltana. Pako päättyi auton suistuttua ulos tieltä, kertoo poliisi.

Oulun poliisille tuli torstaina 3.10. n. klo kahdeksan aikaan illalla ilmoitus, jonka mukaan kaksi henkilöä on käynyt varastamassa omaisuutta Muhoksella sijaitsevasta kauppaliikkeestä. Tekijät olivat poistuneet paikalta autolla.

Paikalta poistunut auto tuli poliisipartiota vastaan Muhoksen Ketolanojantiellä. Kuljettaja lähti pakenemaan perään kääntynyttä poliisiautoa. Pakenemisen aikana kuljettaja ohitti toisia autoja ja tien varrella olleita jalankulkijoita huomattavaa ylinopeutta käyttäen.

Poliisipartio seurasi pakenevaa autoa, joka jatkoi matkaa kovalla vauhdilla kohti Oulua. Auto kääntyi jonkin ajan kuluttua Ouluntieltä pienemmälle sorapäällysteiselle tielle. Kyseistä tietä ehdittiin ajaa vain muutaman kilometrin verran, kunnes kuljettaja menetti auton hallinnan oikealle kääntyvässä mutkassa, ja auto suistui kulkusuunnassaan tien vasemmalle puolelle ojaan.

Autosta otettiin kiinni kaksi henkilöä. Ajo-oikeudettomaksi osoittautunutta kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa varkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Autossa matkustajana ollutta henkilöä epäillään myös varkaudesta.

Autosta löytyi kauppaliikkeestä hetkeä aiemmin vietyä omaisuutta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT