Jyväskylä. Poliisi tutkii epäiltyä tapon yritystä, joka tapahtui Jyväskylän Seppälässä Ahjokadulla 20.7.2025 hieman ennen klo 18, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.
Ohikulkijat ilmoittivat hätäkeskukseen mahdollisesta väkivallanteosta paikalla. Epäillyt tekijät olivat poistuneet paikalta ennen poliisin paikalle tuloa.
Täysi-ikäinen asianomistaja sekä alaikäinen epäilty olivat sopineet paikalle tapaamisen, ja paikalla oli myös muita henkilöitä. Tilanteessa käytettiin vakavaa väkivaltaa ja asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Poliisi tavoitti epäillyn tekijän myöhemmin, mutta ei ole tavoittanut kaikkia asiaan liittyviä henkilöitä. Poliisi ei voi näin ollen kertoa asiasta tässä vaiheessa enempää vaarantamatta esitutkintaa.
Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi tänään 16-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Poliisi on vapauttanut aiemmin kiinniotettuna olleen 17-vuotiaan miehen, jota epäillään avunannosta tapon yritykseen.