keskiviikko, 12 helmikuun, 2025

Poliisi valvoi raskasta liikennettä ja koulukuljetuksia Kaakkois-Suomessa

Kaakkois-Suomi. Koulukuljetuksia valvottiin tammikuun lopulla ja raskasta liikennettä helmikuun alussa, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

Poliisi on valvonut ammattiliikennettä tehostetusti alkuvuonna. Raskasta liikennettä valvottiin Kaakkois-Suomessa osana valtakunnallista tehovalvontajaksoa 3.-5. helmikuuta. Poliisipartiot tarkastivat kahden vuorokauden aikana yhteensä 84 ajoneuvoyhdistelmää eri puolilla Kaakkois-Suomea.

Poliisi kirjasi raskaan liikenteen kuljettajille yhteensä 18 seuraamusta. Eniten seuraamuksia kirjattiin puutteellisesti varmistetuista kuormista sekä erilaisista ajo- ja lepoaikarikkomuksista. Valvonnan yhteydessä tavoitettiin myös yksi ajo-oikeudeton ja yksi etsintäkuulutettu kuljettaja.

Koululiikenteessä asiat olivat pääosin mallillaan

Koulukuljetuksia poliisi valvoi tammikuun lopulla Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson taajamissa. Partiot tarkastivat valvonnassa yhteensä 44 koulukuljetusta, Kymenlaaksossa 25 ja Etelä-Karjalassa 19.

Valvonnan perusteella suurin osa koulukuljetuksista on hoidettu hyvin ja turvallisesti. Poliisi antoi valvonnan aikana liikennevirhemaksun muutamalle kuljettajalle. Kolme kuljettajaa oli merkinnyt koulukuljetuksen puutteellisesti ja yhdellä kuljettajalla ei ollut liikennelupaa mukana ajossa.

Valvonnassa tarkastettiin myös ajoneuvoissa olevat palosammuttimet ja ensiapuvälineet. Partiot antoivat kahdelle kuljettajalle huomautuksen vanhentuneesta tai puutteellisesta palosammuttimesta. Komisario Juha Hassel muistuttaa, että palosammutin on tarkastettava vuosittain. Sammuttimen ja ensiapulaukun tulee olla myös helposti saatavilla.

-Jos hätätilanne tulee eteen, niitä ei ole välttämättä enää aikaa etsiä.

Valvonnan aikana partiot tapasivat vain yhden matkustajan, jolla ei ollut turvavyötä. Partio antoi hänelle huomautuksen. Suurimmaksi osaksi turvavyöt olivat siis mallikkaasti kiinni kaikilla tavatuilla kuljettajilla ja matkustajilla.

-Kuljettajien mukaan lapset pitävät itsekin huolta toisistaan ja huomauttavat toisilleen, jos turvavyö meinaa unohtua. Tästä voivat aikuisetkin ottaa esimerkkiä, Hassel toteaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT